 |
| Lisää kuvateksti |
 |
| Lisää kuvateksti |
Arkkitehtuurikohde kotiseudullani, joka omasta mielestäni on arvokas, sijaitse Kokkilan kylässä. Kylä on osa entistä Angelniemen kuntaa (Angelniemi liitettiin Halikkoon 1967 ja sittemmin Saloon 2009).
Tammenpää on oma kylänsä. Tilalla sijaitsee Tammenpään kartano ja monta mielenkiintoista vanhaa rakennusta ja kulttuurikohdetta. (mm. 500 vuotta vanha mänty).
Tammenpää on myös 60 lypsävää omistava maitotila.
Valitsin kohteeni siksi, että olen kasvanut tuon tilan kyljessä, nauttinut sen kauniista miljööstä, kuullut siitä paljon juttuja, totta ja tarinoitakin, se on myös aikoinaan ollut mummoni, enoni ja isäni ja monen muun työpaikka.
Kartanoon liittyy paljon hyviä muistoja, ehkä siksi olen aina ollut kiinnostunut menneestä ajasta ja kartanoromantiikasta.
Nyt tähän päivään ja tulevaisuuteen.
Tilan menestys ja tulevaisuus on ollut vahvasti kiinni maan mullassa ja lehmissä.
Aikanaan tilalla toimi myös kauppapuutarha.
Tila työllisti Kokkilan kyläläisiä. Monet asuivat Tammenpään kartanon asumuksissa.
Muistan Topin ja Sirkan, Helgan, Peten, Lindholmin Idan, pehtoorskan, Kylmälän väen, Tammin Taimin ja Emilin, Madeleinen,Lilun, Wavan, Jessican, Mikaelan ja monen muun. Ja tietysti Isabellan, hevosen. Monet satatuhatta (satatonnarit) litraa maitoa antaneet lypsävät.
Ann-Louise Wiklund kertoi minulle, että Tammenpään karjan lehmälinjoja voi seurata taaksepäin vuoteen 1923. Ennen sitäkin oli lehmiä, mutta tilastot loppuvat tuohon vuoteen.
 |
| Lisää kuvateksti |
EU tuo oman huolensa jatkumosta ja tietenkin se, ettei nykysukupolvi ole samalla lailla kiinnostunut jatkamaan ainakaan karjanpitoa.
Nykyään tilalla ei ole ulkopuolista työvoimaa kuin satunnaisesti. Navetta on pihattonavetta, lehmäystävällinen paikka. Sain käydä tutustumassa kartanoon, mutta navetta oli minulle se suurempi kokemus.
Maat ja talot säilyvät tulevillekin sukupolville, keitä he sitten kulloinkin ovat, mutta suomalainen lehmä, maitotalous, maanviljelys, omatuotanto ja kaikki mikä siihen liittyy, on mietinnän paikka. Ei ole helppoa olla päättämässä tätäkään asiaa. Ei käy kateeksi, voin vain toivottaa mihin ratkaisuun päädyttekin, tehkää se sydämellänne.
Tammenpään merkitys Kokkilan kylälle on aina ollut paikallista identiteettiä vahvistava, Monet muistot ovat yhdistäneet ihmisiä kautta aikain ja onhan kartanon siteet sukulaisuuden kautta useisiin mahtikartanoihinkin historian lehtiä havisuttavaa.
Minulle Tammenpää on kotiseutu. Siitä myös kumpuaa mielenkiintoni historiaan. Niin lähellä, mutta niin kaukana.
Ja tietysti niin kuin muillakin kartanoilla, Tammenpäälläkin on oma kummituksensa....tänäkin päivänä...ja tulevaisuudessa.
Historiaa. Faktaa ja fiktiotakin.
Päärakennuksen rakennutti Aleksei Matvejev 1860-luvulla, ja se noudattelee uusklassista tyyliä. Kartanoa on laajennettu 1900-luvulla, samaan aikaan valmistui myös pylväikkö kartanon etupuolelle.
Siitä tuli aateliskartano 1800-luvun lopussa Oswald Wasastjernan lunastettua sen suvulleen.
Ei ole onni aina matkassa aatelisillakaan. Kartanon historiankulun muutti pienen perijän kuolema. Wasastjernan sukulainen Sigrid wava vonEssen (1902-1985) tuli kartanon ja tilan omistajaksi ja hän oli myös perheetön, joten adoptoi veljensä (Mannerheim-ristin ritari no 30, Hans von Essen) tyttäret (Madeleine von Essen ja Ann-Louise Wiklund). Jälkimäisen tyttäret Kia ja Jessica ovat nyt tilan omistajia.
Tämä lyhykäisyydessään. Kartanon historia on todella mielenkiintoinen, siihen ovat vaikuttaneet niin monet seikat.
Voin vain todeta, ettei aateliselämä suinkaan ole kadehtimisen vaan kunnioittamisen arvoinen asia. Elämä tilalla on tänäkin päivänä työtä 24/7, arvokkaiden vanhojen (museo) kohteiden ja esineiden säilyttäminen ja korjaaminen on kallista ja aikaa vievää. Poissa ovat unelmieni kauniit puvut ja tanssiaiset.
 |
| Lisää kuvateksti |
Lapsuuteni maisemiin on kuulunut vanha ja sammaloitunut kivisilta ja siihen liittyvä kivinen (siis oikeista kivistä tehty) talo. Hongisto nimeltään (portinvartian talo). Kalliolle piti tulla kivilinna joten oli ihan loogista tehdä ensin (1917) silta ja tupa. Sota ja heikko taloudellinen tilanne kuitenkin pakottivat luopumaan koko suunnitelmasta ja niin jäi tämä jo valmiiksi saatettu meidän aikalaisten ihmeteltäväksi.
Linnan paikalla on myllynkivi.
Sillalta jatkuu mutkien kautta polku muistomerkille, jonka tuo pieni Halikon kirkon hautuumaahan sukuhautaan siunattu poika sai muistokseen. Alue on yksityinen ja sinne voi olla asiaa vain luvalla. Sekin tekee asiasta jotenkin niin herkän.
Sillan ja tuvan tehneet työmiehet olivat tyytyväisiä kun kivet ( jotka myöhemmin paljastuivat muinaishautakumpujen kiviksi) olivat niin sopivasti omasta takaa käden ulottuvilta.
Hongiston tuvassa asuneet tunsin lapsena , en kuitenkaan koskaan ole ollut sisällä tuossa kiinnostavasa mökissä. Nykyään tupa on kesämökki käytössä.
 |
| Lisää kuvateksti |
 |
| Lisää kuvateksti |
 |
| myllynkivi ja mun paras ystävä |
Ajatelkaa haavetta linnasta ihanalla näköalalla korkealla kalliolla, se vaihtui Tammenpään kartanoon, jonka näköalassa ei liene valittamista.
Siten on jälkipolvilla yksi "taakka" vähemmän huolehdittavana.
Sattumilla on aina sanansa sanottavana meidän suunnitelmiimme, ovatpa ne sitten linnoja tai hieman pienempiä unelmia.
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti