Sivut

keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Työssä oppimista



Lisää kuvateksti



Toinen viikko meneillään työharjottelua Ylhäisten Sisustustehtaalla. Aika on täälläkin mennyt nopeasti. Ensimmäisenä päivänä tutustutuin talon imuriin. Pääsin mielihommaani, kaikki ystäväni tietävät, että rakastan siivoamistaa järjestelyä.
Olen tutustunut mattojen nimiin, kokoihin, materiaaleihin, yksikköhintoihin, leikannut tilattujen mittojen mukaan niitä.




Pakannut muutamia tilausverhoja, siivonnut kangasosastoa, samalla tutustuen erillaisiin  väreihin ja materiaaleihin. Miten paljon voikaan olla toinen toistaan ihanempia vaihtoehtoja? Miten näistä asiakas voi löytää sen oikean? Tietekin ammattitaitoisen henkilökunnan avulla.

Saimme myös vapaat kädet vähän siivota outlet-osastoa. On mielenkiintoista huomata, miten jotkut tuotteet ovat vuodesta toiseen pinnalla ja toiset tulevat ja menevät. Onneksi ne voi myydä vähän edullisemmin poistopuolella.

Outletkankaita ja koristetyynyn päällisiä

Sisustustehdas toimii entisessä näkkileipätehtaassa. Ihan alakerrassa on Antik look, täynnä ihania vanhoja painavia puisia kalusteita, joista melkein kaikki kelpaisivat minulle, ai niin on yksi ongelma, tarvitsevat tilaa ympärilleen, että pääsevät oikeuksiinsa ja minun kotini on jo täynnä rakkaita tarkkaan harkittuja kalusteita.
Alakerrassa on huonekalumyymälä ja outlet, yläkerrassa mattomyynti, sisustustyynyt, kankaat, vuoteet ja  ompelimo. Talo on siis iso ja liikuntaa tulee kiitettävästi. 
Tapettikirjojakin löytyy vino pino.  



Myös tapetit kuuluvat sisustustehtaan valikoimiin

kestävää kehutystä huomioiden

Mittatilaus laskosverhoja ja -kaihtimia





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vähän tyhjä olo

Kotitalo 2015 keväällä kun poika valmistui  Tänään kun kaikki opiskeluun liittyvä pakollinen osuus on ohi, on vähän tyhjä olo. Olen ollu...