Sivut

sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Esteetön ja toimiva asunto

 Saimme Katrilta toimeksiannon /tehtävän.Saatte suunitella esteettömän ja toimivan asunnon/kodin. Asiakkaan saimme määritellä itse: seniori, liikuntarajoitteinen, näkövammainen opaskoirineen tms. 
Minulle kun näitä kotipiirissä olevia asiakkaita riittää, halusin suunnitella tarpeeseen anopilleni toimivan ja esteettömän kodin, jossa hän muistisairaana lonkkapotilaana pystyisi elelemään loppuelämänsä. Tämä oli siis skennaario, joka tuli todeksi pikemmin kuin edes minä arvasin. Olin puhunut asiasta jo kesällä kun mamman talo sai uuden värin. 
No elämä ottaa ja antaa. 
Tein koko talon alakerrasta pohjapiirroksen itse Archicadilla, koska sitä ei ollut. Tein ensin miten on nyt, huonekaluineen kaikkineen ja toisen avarammaksi kaadellen seiniä ja vähentämällä huonekaluja runsaalla kädellä.
Pintoihn suunnittelin muistikodin oppaan mukaisesti muutoksia, kynnykset , värimaailma valaistus ym. Mamma sydämessä. 
Kävimme Turussa myös tutustumassa jo valmiseen kohteeseen. Sielläkin olisin tehnyt jotkut asiat toisin. Elämänkokemus on opettanut. Pelkkä koulutieto ei aina toimi, tarvitaan molempia. Kannattaa kuunnella ja ottaa opiksi.
 Yksi unelmani olisi tehdä suunnitelmia asiakkaille, jotka vielä pystyvät itse vaikuttamaan siihen, että elämä omassa tutussa kodissa olisi turvallista ja mielekästä mahdollisimman pitkään.
No, ennen kuin väri tulosteissa, joiden planssaaminen oli tehtävän vaikein ja aikaa vievin työ, ehti kuivua anoppini kaatui ulkona liukkaalla pihalla,  mursi lonkkansa ja vietti sairaalassa kahdeksan viikkoa, jonka aikana muutkin ymmärsivät sen totuuden, ettei se enää siitä. Mamman kotiin paluu kuivui siihen, ettei ole kunnon pesutiloja, kynnyksiin, puulämmitykseen ja siihen, ettei hän sairaalassa muistanut kotia, jossa oli viettänyt viimeiset 60 vuotta. 
Nyt on kotitalo tyhjä, mamma hoitokodissa omassa kaksiossa , tällä hetkellä liikkuminen jo sujuu, ja kotikin on muistunut välillä mieleen , ja mamman keittämä kahvi on edelleen hyvää.
Vasemmalla tämän hetkinen pohja









ei mattoja, ei kynnyksiä
matoilla ja kynnyksillä

Raija Laineen runo kirjasta "vain nauha tuulessa"
                                                         

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vähän tyhjä olo

Kotitalo 2015 keväällä kun poika valmistui  Tänään kun kaikki opiskeluun liittyvä pakollinen osuus on ohi, on vähän tyhjä olo. Olen ollu...